Scandic Kajanus on 1.1.2023 alkaen Hotel Kajanus
Scandic Kajanus on tuttu monelle Kajaanissa vuosien varrella vieraileelle matkailijalle.
Kajaaninjoen upeassa maisemassa sijaitseva hotelli on ollut osa Scandic-ketjua vuodesta 1997. Vuoden 2023 alusta alkaen hotelli siirtyy tehdyn liiketoimintakaupan myötä osaksi perheyritys Peerâ Hotels & Cottagesia.
Scandic Kajanus onkin 1.1.2023 alkaen Hotel Kajanus.
Samalla Kajanus hotelli palaa ”juurilleen”, sillä Peerâ Hotels & Cottages’n hallituksen puheenjohtaja Vesa Palokari on aikanaan ollut hotellin ensimmäinen omistaja ja rakennuttaja.
Vesa yhteistyökumppaneineen on käynnisti rohkeasti hotellihankkeen Kajaaniin vuonna 1985 ja hotelli avasi ovensa vuonna 1986. Hotelli myytiin 1990-luvulla osaksi Arctia-ketjua ja yrityskaupan myötä hotelli liittyi vuonna 1997 Scandic-ketjuun. Scandicin aikaa Kajanuksessa kestikin neljännesvuosisadan ajan.
”Olemme innoissamme tästä uudesta alusta hotelli Kajanukselle”, toteaa Peerâ Hotels & Cottagesin toimitusjohtaja Hilla-Rina Palokari. ”Samalla haluamme kiittää Scandic-ketjua siitä, miten hyvää huolta he ovat pitäneet hotellista vuosien ajan. Tästä on hyvä jatkaa toimintaa hotellin asiakkaille tutun henkilöstön kanssa.”
Scandic Kajanuksen toiminta jatkuu vuoden 2022 loppuun asti normaalisti Kajaanissa ja majoitusvarauksia sekä kokousvarauksia voi edelleen tehdä Scandicin varauskanavien kautta. Myös vuodelle 2023 voi jo tehdä majoitusvarauksia, ne siirtyvät automaattisesti uuteen järjestelmään kun Scandicin toiminta siirtyy Peerâ Hotels & Cottages’n vastuulle.